Wien, jumalauta, Wien. Niin kutsuttu lentokenttä ja täysi ihmislabyrintti. Voisin pienen osan pienestä perinnöstäni pistää sen puolesta, että lentokentällä palloillessani joku pallomahainen besserwisseri tuijotteli valvontaruudustaan armotonta ravaustani ympäri lentokenttää. Bangkokin portin edessä oli semmoinen ympyränmuotoinen penkkirinki jonkun karkkipatsasta muistuttavan limaisen monumentin ympärillä. Väkeä puolet enemmän kuin penkkejä, ja penkeissä ei selkänojia. Kysymys kuuluikin: kuinka päästä lähtöruutuun? Takaisin passintarkastuksen lähelle, rappuset alas, näytä passia, kävele käytävää ja rappuset ylös. Tunti kun oltiin kävelty sinne ja tänne ja hieman takaisinkin ruokapaikkakylttien perässä (paljastuivat kaikki joksikin pubi/kahvila-luukuiksi, joissa rööki paloi roihuten) löydettiin vapaita penkkejä ja murrettiin hengellisissä merkeissä juuri se kotiuunileipä, joka piti antaa tuliaisiksi thaikkulassa. Kun ei ollut viiniä monistettavaksi niin maksoin kolasta kaksi euroa (evianin litrahinta taisi olla jotain kolmen-neljän euron luokkaa).
Yksi myyjä yritti vielä olla kaveri ja kehui "Iceman"-aksenttiani. Ketutti sekin munapää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti