lauantai 2. helmikuuta 2008

Once In A Lifetime: Princess & Prince - party

Eli tänään oli tuo aikaisemminkin puhuttu International Night. Heräsin tänään jotain puoli neljän aikoihin iltapäivällä, ja bileksien piti alkaa joskus kuuden jälkeen. Pykäiltyäni annoksellisen puuroa ja pari paahtoleipää kitaani, aloimme etkohenkisen hengailun, ja joimme muutaman kipollisen ilojuomaa. Kuuden pintaan sitten taksi alle, ja Don Muang:in välittömään läheisyyteen juhlapaikalle.

Juhlasali oli kuin mikä tahansa sali, mutta toki thaikkujen perverssillä väripaletilla varustettu, eli melko pinkki. Porukka oli osittain pukeutunut kuin prinsessa, ja toisaalta taas saattoi näyttää kovin pitkälti kornilta pahvihaarniskoissaan. Kuitenkin tunsin tarvetta paeta vessakopin suojiin tulkitsemaan taskumatsonin mielipidettä aiheesta (omani oli oikeastaan tasku-Teppo, sillä pekka risti omansa Matiksi).

Pienissä nousuissa selvinpäin olo sujui oikeastaan melko hyvin. Ruoka ei ollut niin hyvää kuin aikaisemmin oli hehkutettu. Periaatteessa riisiä ja kanaa, plus satunnainen salaatinlehti ja överimakeita jälkiruokaleivonnaisia. Upposi kuitenkin aamupalan syöneeseen keräilijä-metsästään kuin voiveitsi anoppiehdokkaaseen. Ruoan jälkeen jatkoin köykäköyläni terästämistä takkini suojissa, ja tilaisuus näytti taas kerran astetta hauskemmalta. Muutaman kerran joutui johonkin kisailuihin koko porukan eteen (meitä valkonaamoja näkyikin jokaisessa kisassa vähintään yksi, kuin sattuman kaupalla). Kunniakkaasti hävisimme näistä jok'ikisen.
melko gay

Tilaisuus jatkui omalla painollaan. Oli puhetta, oli pelejä, tanssiesitys, ja valokuvaamista. Herranjumala sitä valokuvaamista oli. Valokuvia ei yksinkertaisesti voinut pakoilla, jokainen nästä yksilahkeisista halusi ottaa kuvan erikseen allekirjoittaneen ja Pekan kanssa, ja sitten erikseen ja sitten vielä yhden lisäkaverin kanssa ja sitten pinkin taustan edessä ja sitten vielä yksi ihan varmuuden vuoksi. "One more picture" oli loppuillasta jo melko kulunut läppä, ja poskia kivisti. Kaiken tämän kuitenkin kesti, sillä bileiden jälkeen piti lähteä bilestämään ensimmäistä kertaa näiden lupsakoiden luokkakavereiden kanssa.

Tai sitten ei.

Paikalliset katosivat kuin alapään röyhtäys saharaan kun juhlat päättyivät. Porukka ei lähtenytkään jatkoille, vaan kotiinsa nukkumaan, äiteen ja isin luokse. Taas kerran tunsi itsensä astetta vanhemmaksi, ja astetta valmiimmaksi lähteä takaisin Suomeen. Hervannassa on harvassa ne kerrat, kun on vaikeaa saada ketään lähtemään kaljalle.

Ei kommentteja: