sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Viimeinen päivä Thaimaan

Satakuusi saatanan batia
täyttää Teron taskut..

Eiko.

Nyt on siis meneillään viimeinen ilta Thaimaan maaperällä. Kamat on paketissa, hyllyt on tyhjinä ja pakkaamatta käytännössä enää aamupesuvälineet ja läppäri jolla paraikaa kirjoittelen.

Huomenaamulla check-out klo 9, jonka jälkeen mitä luultavammin Future parkin Sizzleriin syömään joku aivan jäätävä mättöateria jolla pärjää loppupäivän. Päivä kun on pitkä. Kahden jälkeen lentokentälle, lento Tai Peihin viideltä. Perillä Kiinan maaperällä kello yhdeksän ja kaksi tuntia hinaamista lentokentällä. Yhdentoistapintoihin illalla lähtee lento San Franciscoon, joka on perillä muutama tuntia lähtöä aikaisemmin, eli kello 19, sillä välissä tapahtuu aikavyöhykkeiden ylityksestä tapahtunut hyppy eiliseen eli huomiseen eli lähtöpäivään.

SFO:ssa pitäisi kyllä odottaa sitten Pekan kaverin kämpillä Pizzat, jonka jälkeen voi tapahtuakin eräänlainen pikasammuminen, kunhan vaan levon leveyteen itsensä levittää.

Pyrkimyksenä on, että kerkiäisin blogaamaan jokaisella hotellipysähdyksellä aina sattumuksista, sillä tuskin niitä enää parin päivän jälkeen muistaa.

Kiip joorself apdeitiid. Tero vetää nyt Heinekenin.