zZz

4 viikkoa opiskelua jäljellä ennen final exameita. Hauskaa kelailla näin vaihto-opiskelun loppun alun lähestyessä miten innostunut sitä oli aluksi opettelemaan thaikieltä ja paikallisia tapoja. Kielen opettelu kuuriimuihin perustuvineen kirjoitussysteemeineen olisi vaatinut huomattavasti enemmän panostusta kuin 3 h viikossa - ja hieman pätevämmän kieltenopettajan kuin koulun kv-vastaavan. Niin kuin eräs reissun alussa tapaamani 4 vuotta täällä englantia opettanut jenkki asian ilmaisi - puolen vuoden reissun takia ei kannata vaivautua, koska paikalliset joko eivät ymmärrä kun puhut thaikieltä tai esittävät että eivät ymmärrä. Viimeksi ongelmia tuotti päästä taksilla kouluun Klong 5:een lauantaina. Osoite meni perille vasta kolmannella kerralla kun sanat toisti hyvin HI-TAAS-TI ja SEL-VÄS-TI artikuiloiden.

Tältä päivältä jäikin nyrkkeilytreenit väliin, molemmat nukahtivat pienille päivätorkuille heti koulusta kotiin päästyään. Neljää tuntia (ja yhtä vahvaa kahvikupillista) myöhemmin ei voinut kuin todeta että nokosten takia jäi treenit väliin. Teroa lainatakseni: "miten pystykin oleen noin soossissa tänään". Laitetaan maanantain kuuden tunnin räätäli & shoppailu -reissun piikkiin.

Kuulumisia

Koululla oli viime viikonloppuna valmistujaisjuhlat, jonne meidätkin kutsuttiin esiintymään valmistuvien kanssa valokuvissa. Tyyppien joita emme ikinä olleet nähneet. Siellä sitten kohteliaisuudesta hengailtiin kolmisen tuntia polttavassa auringossa... tietyn seurauksin. Nahkakuulani näet ei tykännyt siitä aurinpoltteesta pätkääkään, vaan sain auringonpistoksen. Tästä seurasi sitten pakin sekaisin meno sekä oksettava olo pariksi päiväksi.

Rangsitissa taas ei tapahdu mitään. Kaikki velloo omalla painollaan eteenpäin. Uusina huomioina on ruvennut kiinnittämään huomiota erilaisiin koiriin kuten Paitakoira (naapurit pukevat sille jostain syystä paidan), Auton Alle Koira (koiran olen ainakin kahdesti nähnyt aamulla jäävän moottorikulkuneuvon alle, kerran skootterin ja kerran pickupin), 7-koira (nukkuu sevenelevenin edessä 24/7 [kyllä se hengittää] sekä ystävämme SillanVahtiKoira.

Saimme vihdoinkin aikaiseksi tilata pukuja, joka on siis must-homma, jos eksyyntyy Thaimaahan. Aluksi yksinkertaisesti on testauksen alaisena räätälin laatu, joten tilasimmekin kumpainenkin sellaisen vähän vapaamman puvuntakin, eli sports-jacketin, puuvillasta. Hintaa popsahti 4000baht, opiskelija-alennuksella. Huomenna olisi ensimmäinen sovitus, ja jos hyvältä näyttää, niin samalla lähtee tilaukseen jonkinlainen bilepuku ja kesäpuku.

Myöskin Muay Thaissa on tullut käytyä, tällä viikolla kolme kertaa. Jalatkin ovat kyllä sen näköiset, ja koska jokainen lyhykäinenkin blogikirjoitus vaatii jonkinmoisen kuvan, niin postaanpas tähän kuvan jaloista.

Hajotkaa siihen sitten.

ps. 2. päivä meidät on kutsuttu johonkin Kansainvälisten oppilaiden bileisiin. Ei vielä mitään kuvaa pukukoodista, oikein missä se on, ja mitä siellä tehdään. Varmaa kuitenkin on se, että uudet sports-jacketit lähtee tulille, ja sen jälkeen lähdetään baariin. Onpahan sitten taas kunnon raportoitavaa.

Kanayllätys

Kävimme Teron kanssa eilen syömässä iltapalaa läheisillä ruokamarkkinoilla, niin kuin yleensäkin. Koska olo ei ollut kovinkaan kokeilunhaluinen, menin lähimmälle keittokojulle ja tilasin molemmille 'kanaa'. Valitettavasti kokki ei ollut yhtä perinteisellä tuulella ja päättikin tehdä meille ekstraherkkuannokset. Yllätys oli melkoinen (vaan ei kovin iloinen) kun pöytään tuoduilla, höyryävillä keittolautasilla lilluikin kanankoipia. Ei siis niitä atrian hornetteja, vaan loppuosa jalasta, varpaineen ja kynsineen.

Mukavampiakin yllätyksiä täällä on kokenut, esim. kävimme viikonloppuna katsomassa läheisessä leffateatteri-keilaus-kompleksissa Cloverfieldin. Liput olivat jostain syystä 2x normaalia kalliimmat. Syykin selvisi kun teatteri olikin mallia luksus++. Paikkoja oli ~20 ja istuimina toimivat mukavimmat löhöilysohvat, missä olen tämän vuodenalun aikana istunut. Lisäksi jokaiselle tuotiin oma peitto (täällä leffateattereissa on kylmempää kuin Tammerkoskessa Wappuna). Odotusaulan baari jäi testaamatta, koska näytös oli jo ehtinyt alkaa 15 minuuttia aikasemmin. Leffan alkuun tosin ehdimme sopivasti, mainoksien lisäksi kun saa vielä kuunnella (seisaaltaan tietysti) kunkkubiisin ennen kuin pääsee nauttimaan elokuvaelämyksestä.

Laos, Lungit Aasialaiset Ovat Soossissa

Saavuimme Savannekhetiin Huesta noin puolen vuorokauden bussimatkan jälkeen ja suuntasimmekin heti aluksi Mekongin rantaan tuijottamaan auringonlaskua. Auringonlasku oli hieno, ja kulttuuritekona kannustankin itse kutakin käymään katsomassa sen itse, enkä pistä siitä kuvaa tähän ollenkaan.

Savannekhet oli melkoinen maalaiskylä. Pääelinkeinoa en oikein onnistunut bongaamaan, ihmisten ollessa pääosin köyhiä. Majatalojen huonevuokrat olivat kuitenkin sitä luokkaa, että rajaa ylittävien massipäälliköiden unentarpeella saattoi elää varsin hyvin.

Pelipaikalla vietimme saapumisillan ja suunnitelmissa oli viettää vielä ainakin yksi täysi päivä. Kävimme tarkastamassa paikallista munkkiluostarit, ja edellisestä postauksesta tutut oharityttäret (jotka tapasin taas Saigonissa) ottivat kuvia ja haastattelivat ihmisiä toisen niistä lopputyöhön. Itsehän chillailin taka-alalla, ja tarkkailin tarkkailijaa.

Laolainen temppelilohikäärme on paljon katu-uskottavampi kuin thai-veljensä

Muihin alueellisiin expeditioihin kuului mm. visiitti dinosaurusmuseoon. Hinta taisi olla yleiseen hintatasoon suhteutettuna melko pöyristyttävä, ja itse tila oli sellainen 20m^2 huone, jossa oli muovireplikoita luista ja kuvatekstit. Kuvatekstit luonnollisesti ranskaksi. En hirveästi ottanut opikseni. Tämän jälkeen suuntasimme kämpille aikeissa hakea kamamme hieman etukäteen ja suunnata kohti Vientianea. Matkalla kuitenkin paikalliset petanki-sedät pyysivät meidät bissettelemään ja katsomaan peliä. Juomisessa tyyli oli sama kuin Vietnamissa, ykkösellä tai ei ollenkaan. Ja jätkät oli petankissa kovia, ihan älyttömän kovia. Jostain kentän toisesta laidasta poistettiin pari pelipalloa kerralla, bisse toisessa kädessä.

Reino, petankipallojen kuningas. Vasemmalla muikea minä.

Bussikyyti Vientianeen kesti noin 11h. Paikallisena spesialiteettina oli bussin käytävä täynnä riisisäkkejä, joten niiden yli joutui kävelemään selkä kyyryssä, ettei pää osunut kattoon. Hyvänä puolena niiden päällä pystyi lepuuttamaan jalkojaan ja nukkumaan melko lokoisasti. Tai olisi voinut, ellei joku erittäin flegmaattinen laolainen olisi torkahdellut siinä käytävän toisella puolella ja käyttänyt puolta ajastaan unimaailmassa allekirjoittaneen potkimiseen.

Vientianeen saavuimme joskus kuuden jälkeen. Missään hostellissa ei oikein ollut tilaa, joten suuntasimme Scandinavian Bakeryyn aamupalalle. Seuraavina päivinä emme oikein tehneet mitään. Jossain kohtaa tytöt lähtivät ja Pekka tuli ns. vaihtomiehityksenä tilalle. Syötiin hyvin, uuveena juotiin hyvin, käytiin hieronnoissa ja kerran jopa salillakin (salireenin jälkeen tunnin hieronnan sai dollarin lisämaksulla). Kaiken kaikkiaan varsin letkeä kaupunki eläkeläisille tai muuten vain elämän hektisyyteen kyllästyneille. Ja aina kun illalla käveli kadulla saattoi olla varma, että useampi Tuk-Tuk-kuski tuli pushaamaan jonkinlaista jatsitupakkaa "Hei mistaa. Tuktuk? Nou tuktuk? *pssst* Maybe some smoke, mistaa?"

Vientiane, pieni mutta nätti kaupunki

Rauhattomuus kuitenkin velloi kummassakin ja päätimme tehdä yhden illan ja kokonaisen päivän excun Vang Viengiin, tuohon hippein pyhäkköön. Vang Viengissä oli ties minkälaista aktiviteettia kalliokiipeilystä tubeiluun (ihan törkeillä hinnoilla). Ja sienipäisiä arabeja. Kadut olivat täynnä Frendien eri tuotantokausia pyörittäviä ravintoloita, joissa ihmiset kuulemma sitten tilailevat mitä ihmeellisimpiä tajunnanräjäyttäviä eineksiä. Tämähän piti tutkivan journalismin merkeissä tarkistaa.

Kahden kaljan ja kolmen Frendien episodin jälkeen (ne missä Rachel vokottelee Joshuaa) olimme kohtuu varmoja, että porukka oikeasti tuli vaan Vang Viengiin katsomaan Frendejä ja juomaan olutta. Kukaan ei tilannut mitään ja ne täysin pihalla olevat kaverit kävelivät näistä frendibaareista ohi. Löysimme myös jonkun "uskomattoman bilemestan" jossa elämän ehtoopuolella ollut dj pyöritti levyiltään Lambadaa iältään 20-60 vuotiaalle yleisölle. Joka tapauksessa tunsin oloni liian vanhaksi.

Vang Vieng. Niin ikään nätti paikka ilman tunnetilojen kohottajiakin.

Vang Viengin jälkeen lepuuttelimme vielä päivän verran Vientianessa ja suuntasimme eri reittejä kohti Bangkokia. Itse suoralla lennolla, ja Pekka lennolla rajan toiselta puolelta. Oma lentoni oli maksanut aivan kipeästi, eikä riemuni ratkeaminen ollut kaukana kun kuulin lentokentällä joutuvani maksamaan vielä lentokenttäveronkin. Kaiken lisäksi minulle kerrottiin, kuinka pitäisi mennä rikkomaan rahaa pankkiin, sillä juuri nyt ei ollut vaihtorahaa. Olin ilmeisesti hieman raivoissani olevan näköinen, sillä lentokenttäemon vierelle ilmestyi vielä muutama turvamieskin.

Bangkokiin palaaminen sujuikin ilman mitään ihmeellisempiä häröilyjä, ja pääsin kotoisan kovaan sänkyyni koisaamaan.

Back to Basic

Arkea on taas ehtinyt jatkua pari viikkoa, ja koulunkäyntiin ja muay thai treeneihin on ehtinyt alkujärkytyksen jälkeen tottumaan. Paluu Rangsitiin Hua Hin-Vietnam-Laos -reissun jälkeen tuntui yllättävän paljon kotiin palaamiselta. Ei ehkä äkkiseltään uskoisi miten nopeasti ihminen sopeutuu uusiin, aivan erilaisiin ympäristöihin. Turhat pelkotilat siis pois ja reissaamaan uusiin paikkoihin.

Mikä Thaimaassa on parasta? Turistien vakiorivi on ilmasto, ruoka ja ihmiset. Aurinkoa löytyy muualtakin ja paikalliseen ruokaan on alkanut muutaman kuukauden jälkeen kyllästymään. Khao man gai ja nuudelikeitto kanalla tulevat jo korvista ulos. Ihmiset kuitenkin jaksavat edelleen yllättää ystävyydellään, tai muuten vain käyttäytymällä yllättävästi. Aamulla kättelemään tuleva, safariautolla oppilaita koulun portin ja kampusalueen välillä kuskaava kuljettaja jaksaa hymyilyttää. Samoin se kun ihmiset tulevat juttelemaan meille kun tulemme treeneistä Muay Thai Instituten paidat päällä - tai useammin vain kysymään "muay thai?" ja myöntävän "muay thai" -vastauksen jälkeen näyttävät peukaloa.

Kuvia Vietnamin ja Laosin reissulta voi katsella osoitteesta http://kuvablogi.com/blog/6796/11/. Myös Bangkokin kansioon on eksynyt pari uutta kuvaa.

Lopuksi pitää dissata Vistaa käsittämättömästä epästandardista levyjen poltto-ohjelmasta. Vaihdoin koneeseen Ubuntun kun kyllästyin Vistan hitauteen ja kovalevytilan ahmimiseen budjettiläppärissäni. Polttelin siirrettävät tiedostot Vistan omalla softalla pinolle dvd-levyjä. Yllätys olikin melkoinen, kun mikään kunnolinen käyttöliittymä ei suostunut levyjä avaamaan (eli Ubuntu tai MacOS X). Ei muuta kuin Anskun Vista-kannettavaa lainaamaan ja siirtämään levyjen sisältöä lähiverkossa. Mikä sekin oli luvattoman työläs homma, kiitos Vistan vainoharhaisuuden, ja hoitui loppujen lopuksi ftp:n kautta. Myös HP:n halpiskannettavien WLAN-kortit ja akut ovat täyttä roskaa. Akun maksimikapasiteetti on laskenut puolessa vuodessa 50%:iin ja niin webbisivut kuin torrentitkin latautuvat kymmenesosan nopeudella siitä mitä Macbookilla tai HP:n hieman kalliimmalla mallilla - silloin kun sattuvat ylipäätänsä

Hanoi Rocks, Saigon Shakes!

Toisin kuin Pekka, minä diggasin Vietnamista ja paljon. Böönat oli tod. bööniä (sori kiinalaiset, hävisitte), ihmiset osoittivat tunteitaan ja räyhäsivät (sori thaikut, hävisitte), ja olikin siis kertakaikkisen mainio ympäristö ottaa lomaa Rangsitin arjesta.

Aloitin siis tenttiviikon lopettajaiseni Hanoista, vietnamin pääkaupungista 21. päivä. Iltapäivällä saavuttuani en tosin ehtinyt paljon muuta tekemään, kuin varaamaan hotellihuoneen ja pyörähtämään iltamarkkinoilla, josta mukaani tarttui pakollinen sirppi -ja vasara -mallinen t-paita sekä avaimenperä. Paikalliset tuijottivat kovasti kiiltelevää kaljuani ja leukapartaani. "Veri gut, VEri gut" kuten eräs polkupyörätaksisetä hoki koko ajan, osoitellen tätä järjen valopalloa jokaiselle ohimenevälle. Ilmeisesti eräs kovasti samanoloinen, kalju leukapartainen ja viiksekäs kaveri oli ollut setä Ho Chi Minh:in kaverina muutama vuosikymmen takaperinin... Vladimir se oli .. Vladimir Lenin.

22. päivä suuntasimmekin kohti Halong Bayta, joka on Unescon suojelukohde (lisätietoa wikistä Halong Bay ). Pari päivää luxusbotskilla, jäätävän hyvillä ruoilla, kanoottireissulla ja omatoimisella pulahtamisella Vietnamin ja Kiinan väliseen mereen oli loistava tapa kuosittaa opiskelusta parkkiintunutta pääkoppaa.

Halong Bay, nätti mesta

23. päivä illalla palasimme matkaseurueeni kanssa hotellille, koska pyysivät saapumaan joulujuhliin. Skeptinen länsimaalainen pääkoppani tosin tuumaili, että "kai siellä on joku joulukuusi ja väsähtänyt respasetä". Mitä vielä! Laskin päissäni, että 19 eri ruokalajia + voileipä & hedelmäpöytä + shampanjaa + niin paljon kaljaa kuin jaksaa vetää (tästä myöhemmin). Hinta? "All free. Merry X-mas". Kyllä oli suomipoika muikeana. Illan aikana koko henkilökunta tuli kilistämään (ja jos paikallinen kilistää bissemukia, niin se kumotaan ykkösellä alas) hotellin johtajaa myöten. Parin tunnin kilistelyn jälkeen allekirjoittaneelle ja eräälle yhtä juhlatunnelmissa olevalle aussille tuotiin korillinen paikallista ölpänderiä eteen "You drink this". Okei.

Pöytä. Pöydällä ruokaa ja pöydän takana aussi

Korin kilisteltyämme paikallisen hotellihenkilökunnan, muiden hotellin asukkaiden, hotellin henkilökunnan sukulaisten ja oikeastaan kaikkien joilla lasi pysyi kädessä, alkoi vatsasta kuulua ruplatusta. Kokeilkaa itse vetää puoli koria lämmintä kaljaa aina ykösellä alas. Ei ole kivaa se. Henkilökunnalla tosin ilojuoma oli vatsan sijaan vaikuttanut päähän ja koko tuhannen kännissä oleva porukka pamauttikin jo siinä yhdentoista pintaan skoottereillaan kotiin.

Jouluaattoaamuna kun porhalsin aamupalle tulivat henkilökunnan edustajat sanomaan kädestäpäivää, ihmeissään siitä, että pääsin ylipäätään ylös. Itsellänihän ei ollut edes krapulaa. Ei sitä kaljalla. Ja suuntana lentokenttä, josta Dalatin kautta Mui Neaan matkaseuruetyttäriä tapaamaan.

Ja mitä vielä.

Tyttäret olivat näet tehneet ns. oharit, ja päädyin yksin Dalatiin jouluaatoksi. Yksin oli taas sinänsä väärä ilmaisu, sillä tapasin sattuman kautta lentokoneessa kaksi suomalaista, vielä tamperelaista, jotka parkkeerasivat taakseni istumaan. Siinä sitten kikkailtiin päivä tässä kovin ranskalaishenkisessä kaupungissa, ja elettiin hyvää elämää. Kuulimme kuitenkin, että joku kristillinen yhteisö tarjoaisi jouluaterian. Jumankauta, lanttulaatikkoa. Sinne siis.

Ei ole Vietnamissa pukilla poroa ei.

Tilaisuuteen oli kuitenkin vielä tunti aikaa, joten päätimme kokeilla maailman halvinta olutta. Joku 2cnt se taisi maksaa tuopillinen, ja kestitsijä oli sen oloinen, että tuskin oli nähnyt koskaan länkkäriä, saati sitten omassa kadunkulmauksen muovituolikuppilassaan. Tunnin tapettuamme näiden paikallisten edullisuuksien parissa hyökkäsimme jouluaterialle. Jouluista aterioissa ei ollut mikään, mutta taas kerran "X-mas. Evrrriting frii". Melko kuninkaallista.

Aamulla oli sitten krapula, oliko sitten yhdistyneenä morkkikseen kahden päivän juomisputkesta joulunalla, mutta näissä olotiloissa aloitin 12h bussimatkan kohti Saigonia.

Saigon oli tylsempi, ja kovin teollistuneempi versio Hanoissa. Siinä ei oikeastaan ollut mitään kivaa. Kävimme katsomassa vietnamilaisten luolia, jossa piileksivät sodassa yhdysriistovaltoja vastaan. Paikasta oli tehty yksi jumalaton Disneyland, jossa bisse (ja ties mitä ottaneet) aussit ampuivat rynnäkkökivääreillä sarjoja ja pomppivat bunkkereissa kun pomppulinnoissa ikään. Etoi. Kuitenkin joku vietnamilaisten jumalolennoista oli ilm. kuulosalla, sillä yksi niistä ausseista kaatusi, ja teloi itsensä. Koko porukka lopetti ADHD-käytöksensä kuin laakista. "I brouk mai arrmm. Ai niid hospitaaal". Ei oo muuten ikinä niin paljon heilutettu "murtunutta" kättä kuin se akka vispasi. Itseasiassa murtunutta kättä ei yksinkertaisesti heilutella niin.

Oli oikein sille se. Akaat hilijaa.

Erilainen kokemus, jota suosittelen kaikille oli opettaa vietnamilaisesa koulussa. Totta kai kohtuukokoisena ja vakuuttavanoloisena kaverina sain ristikseni kaksi teini-ikäistä ryhmää, joille pidin sitten pari tuntia lontoonkielistä opetusta ja turisin niitä näitä. Oli kyllä uskomattoman kivaa, vaikkei heti uskoisi. Tällä opetuskeikalla sai kuitattua myös guesthousen yhden päivän vuokran, joten kahden yön yhteiskustannuksiksi tuli 5dollaria.

Ei siltä 2,5dollarilta yöstä voi hirveitä odottaa.

Seuraavaksi matkakohteena oli Hue, josta päivän oleskelun jälkeen Laosiin...

Elossa

Jep. Eli aika elvyttää blogailun henki kolmen viikon unesta.

Mitäkö on kolmen viikon aikana tapahtunut? Vietnamissa tuli kokeiltua pätkä Hanoi -> Dalat -> Saigon -> Hue, josta Laon puolelle Savannekhet -> Vientiane -> Van Vieng -> Vientiane ja josta takaisin Bangkokiin. Kummastakin maasta kirjoitan erilliset jutut, kunhan saan kamerani kiinni uuteen (melko himokkaaseen) MacBookiin, ja siten siis vähän kuvatodisteitakin näytille.

Nyt olen siis taas laskeutunut "kotiseuduilleni" Rangsitin pitäjään. Koulua on tällä viikolla vähän heikosti, sillä opettajia nappaa suurinpiirtein yhtä paljon palata koulun penkille, kuin opppilaitakin. Edellisellä viikolla olisi myös pitänyt olla koulua, mutta ilm. thaikkuoppilaat kertoivat opettajille, että nyt ei koulu nappaa. Ei siis ollut koulua ekalla viikolla.

Viikonloppuna pitäisi mennä hieman laulamaan käräokea ja tarkistamaan Bangkokin yöelämää. Tänään tavoitteena löytää BigC:stä puuroa, ja ehkä uudet kengät. Miten käy sitten loppupeleissä, on toinen kysymys. Que sera, sera. Kunhan blogaaminen jatkuu.