Boys Are Back in Town

Tähän heti alkuun on pakko heittää lainaus Thin Lizzyltä:

"Guess who just got back today?
Them wild-eyed boys that had been away
Haven't changed, haven't much to say
But man, I still think them cats are crazy"

Eli kotikotona Suomessa ollaan ja hyvä vauhtia palautumassa hieman venähtäneestä (10 tuntia tai 21 päivää, riippuen näkökulmasta) paluumatkasta. Tämä viikko menee rentoutumisen merkeissä, viikonloppuna tavaroiden muutto takaisin asuntoon ja maanantaina työt kutsuvat. Matkan aiheuttaman taloudellisen taantuman korjaamiseksi niitä saakin tehdä niin paljon kuin jaksaa, mikä ei kahdeksan enemmän tai vähemmän tien päällä vietetyn kuukauden jälkeen haittaa hetkeäkään.


NYC oli hieno päätös reissulle, vaikka matkaväsymys alkoikin painaa ainakin blogin kirjoittajia. Kahdessa päivässä ei paljoa ehtiny nähdä, mutta kävelimme Broadwaytä lähes 100 korttelinväliä, ajoimme lautalla ohi vapaudenpatsaasta (patsaan sisälle ei enää jenkkien terroristifobian takia pääse, joten patsaalle vievän lautan sijaan kannattaa ottaa ilmainen Staten Islandille vievä yhteysalus, n. tunnin matka edestakaisin) ja maistella New Yorkilaiset pizzat ja Big Macit (olivat parempia kuin Suomessa). Lisäksi kävin yksin Metropolitan Museum of Artissa, joka oli mielestäni yksi hienoimpia kokemuksia matkan USA-osuudella.

The Physical Impossibility of Death in the Mind of Someone Living (Damien Hirst)

Saunassa on käyty ja ruisleipää syöty, seuraavaksi vuorossa ovatkin jauhelihapihvit ja perunamuusi, jälkkäriksi vaikka salmiakkia. Joitain asioita ilman suomalainen vain ei tule toimeen. Reissun hienoimmat maisemat olivat Pirkanmaan metsät, pellot ja järvet ja auringonlaskun punertavaksi värjäämä kirkas taivas lentokoneen ikkunasta nähtynä.

"The night are getting warmer, it won't be long
Won't be long till summer comes
Now that the boys are here again"

Eli kesä voi alkaa - tai siis jatkua!

Vihoviimeiset koettelemukset

Kun oli aika jättää NY taakse, olivat mielet korkealla. Vihdoinkin kotoisaan suomeen ja pois roskaruokien ikeestä. No lento tulisi tottakai olemaan melko pitkä, viideltä jenkkilästä lähtevä Aer Linguksen lento kun olisi kuuden aikoihin Dublinissa, ja Dublinista Ryanairilla Suomeen ja perillä paikallista klo 13:05.

Heti NY:n lentokentällä odotti kuitenkin pieni ylläripylläri. Lento nykistä Dubliniin olisi myöhässä viitisen tuntia. Ok, hätä ei kuitenkaan tämän näköinen, lentoyhtiö kertoi, että jos otatte nyt lennon Bostoniin ja sieltä Shannonin kautta Dubliniin ehditte varmasti. Tuumasta toimeen. 10min lentokentällä levähdyttyämme klo 14:00 lähtevään koneeseen Bostoniin. Kuitenkin turvatoimien kautta.

Bostonissa olikin aikaa odotella useampi minuutti (lue: noin 20) ennen kuin seuraavaan koneeseen. Tottakai turvatarkastusten kautta.

Shannonissa onneksi vaan pysähdys, ja lentokoneesta ei täytynyt nousta. Kello tosin alkoi olla aika pykälässä Dublinin lennon nappaamista varten.

Dublinissa laukkujen toimituksessa hihnalle kesti noin puoli tuntia. Aer Linguksen henkilökunta sympaattista porukkaa kuin lemmikkikivi. "Meidän säännöksissä lukee, että laukkujen unloadaus saattaa kestää 45min." "Teillä sanottiin että ehditään jatkolennolle" "Emme ota minkäänlaista vastuuta jatkolennoista"

Hieman kusetetun oloisena missasimme suoran lennon Tampereelle noin kymmenellä minuutilla.

SAS lupasi toimittaa meidät pohjoismaisen yhteystyön hengessä 200e/hölö muodollista korvausta vastaan. Mutta oliko vaihtoehtoja? Ei. Lento Suomessa 18:00 Helsingissä, vaihto Kööpenhaminassa. Über. Usko ihmiskuntaan ei täysin mennyt, vaikka vitutustekijöitä täytyikin hieman laimentaa muutamalla Killkennyllä. Maksoin jopa 5e saadakseni surffata netissä tunnin. Dublinin lentokentän langaton oli kuitenkin niin käsittämättömän huono, että vaikka olin maksanut irkkitottumukseni tyydyttämisestä, kaatui nettiyhteys tasaisen viiden minuutin välein. SAS:in koneeseen turvatarkastuksen kautta.

Up yours, Dublin.

Ahaa. Vaan ei ollutkaan Dublin antanut kaikkeaan. Piti näyttää suomipojalle, että vielä löytyy hihasta valtteja. Koneessa nähkäät oli jotain häppää, ja se seisoi tunnin verran kentällä ennen nousemistaan. Hieman ennen laskeutumista kuuluikin koneen intercomista lontooksi jotain seuraavaa "hömm.. olemme hieman myöhässä johtuen jäätävästä säädöstä ... jatkolentoon Helsinkiin ette tule ehtimään .. ja seuraava lento lähtee klo 23:15, joka taitaa olla hieman myöhään. Sorppa."

Ei tiennyt itkeäkkö vai nauraa, joten en tehnyt kumpaakaan vaan perin Zeniläisesti kohti SAS:in tiskiä. Selitettyäni tilanteen ja sen karun faktan, että 23 lähtevä kone täältä olisi suomessa noin ennen kolmea yöllä, ja ei Helsingissä mitään julkisia silloin enää kulje, sain puoli yhdeksän lennon Tampereelle, josta on aikuisten oikeasti mahdollista manooveerata itsensä koisimaan ennen kovin myöhäistä aamuyötä. Homma venähtikin siis muutamasta tunnista 29 tuntiseksi ravaamiseksi lentokoneissa, turvatarkastuksissa ja lentokentillä.

Jäässä niin jäässä

Viimoinen telttayö tämän reissun osalta, syvällä Erien syövereissä. Ei pesukarhuja, ei koiria ei lämpöä.

Maisemissa oli pseudo-meri, eli Suomen ja Ruotsin välistä lätäkköä suurempi järvi, jonka leuto merituuli puhalteli 2C* lämpöiseen telttapaikkaamme melkoisella voimakkuudella. Olihan se ainakin toistakymmentä metriä rannasta.

Maisema

Eli olihan siinä hyvätkin puolensa, kuten se maisema, mutta ei se paljoa lämmittänyt kun bokserit, t-paita, puuvillahousut, puuvillapaita ja kaksi makuupussia päällänsä yritti lämmittää elimistöään yön läpi.

Tuhoutuma

Päivän kettumaisina eläiminä toimivat paikalliset tirpat, joidenka ääntely oli aamuyöstä aivan jäätävä.

"Kylmää, niin kylmää, on aavoilla kylmää
ja kylmää on tarjolla koteihinkin
jäässä, niin jäässä, on sydämet jäässä
ja jäärailon päässä on jäärailo uus"
- CMX

Villejä naaraita

Leiriyö kauniissa, vaikkakin kylmässä, laaksossa Appalakkien vuoristossa. Ukkosmyrskyt päättivät onneksemme jättää alueen rauhaan, mutta sen sijaan illan luontokiusankappaleena toimi tällä kertaa ihmisen paras ystävä, eli yksi kappale alueella pyöriviä irtokoiria. Otus alkoi seuramaan meitä ja pyörimään leirimme ympärillä. Koska emme aikoineet jakaa illallistamme sen kanssa, annoimme nartulle kylmän kylmyn. Tätä naarasta ei kuitenkaan niin vähällä lannistettu, vaan se päätti tulla levolle vetäytymisemme jälkeen uudestaan nuuhkimaan leiriämme. Tai tarkemmin ottaen Teron ja Heikin telttaa. Itse sain nukkua rauhassa, ilmeisesti se osasi päätellä että missä teltassa illan kyökkipiiat yöpyivät.

Lyhyt 300 kilometrin siirtymä ja tänään vuorossa Cincinnati. Vierailiun syy: se sattui olemaan sopivasti reitillä Suurille Järville ja Erielle. Sää muuttui kauniin aamun jälkeen ikävän kosteaksi ja harmaaksi, joten kaupunkikävely ei innostanut. Siispä päätimme lisätä yhden rastin lisää Must Do -listaamme ja käydä lähellä olevassa Hooters-ravintolassa. Jos joku ei tiedä kyseistä ketjua, niin paikan tarjoilijoiden valintaperusteena on muodollinen pätevyys. Ruoka on normaalia jenkkimättöä: rasvassa friteerattua kanaa ja hampurilaisia. Positiivisen yllätyksen tarjosivat isot kanasalatiit. Oman hotdogini kanssa pöytään kannettu parin desin juustodippipurkki sen sijaan ei saanut sydäntä pamppailemaan innosta, ainoastaan infarktin pelosta.

Oma Brittanymme täytti ulkonäkövaatimukset ja myös jutun heittäminen luisti, mikä oli ilmeisesti tarjoilijoiden valintaperuste nro. 2. Brittany oli valmistunut collegesta viestintäpuolelta, ja oli paikassa tarjoilemassa parempia työpaikkoja odotellessaan. Useimmat kuulemma ovat töissä 1-2 vuotta. En kyllä olisi itse jaksanut katsella niinkään kauaa lihavia ja karvaisia miehiä, joista suurin osa asiakkaisat koostui. Ilmeisesti reilut tipit auttavat sietämään seuraa. Muu asiakaskunta poislukien mukava paikka ja illan voisi viettiä huonomminkin kuin vilkuillen kurvikkaiden tarjoilijoiden povia. Blogin kirjoittajat eivät ole mitään hella-ja-nyrkki-sovinistisikoja, mutta kyseinen paikka tarjoaa sangen viatonta viihdettä ja onpa joku irvileuka mennyt nimeämään ketjun perheravintolaksikin

Mistäs tänään juteltaisiin?

Allekirjoittaneella on tänään hieman krapulanpoikasta, josta syytän eilistä excursiota Atlanta International Hostellin asukkaiden kanssa. Parin britin, aussin ja törkeässä kännissä olevan jenkin kanssa ("I have drank like nine beers") hieman pohjia ensin hostellissa ja paikan pomon sivulauseessa uhkaillessa poliisilla Spotty Dog -nimiseen brittipubiin.

Mutta tämä blogaus ei liity juomiseen mitenkään, vaan lähinnä niihin huomioihin, joita pientä päänsärkyä poteva takapenkkitorkkuja tekee pirteyksissään, eli keskustelunaiheisiin.

Miesten peruskeskustelusykli on humalapäissään jotain seuraavaa: Urheilu -> Autot -> Naiset -> Intti, ja kun viimeiseen olaan päästy, niin aloitetaan taas alusta. Kun sama porukka istuu autossa toista viikkoa putkeen, niin jauhaminen kyllä säilyy, mutta aiheet yksinkertaistuvat huimasti.

Eilen nämä Kekkosen näköiset nutipäät (lue: Heikki ja liian-hintelä-nuorisorikolliseksi-Pekka) kertasivat iänikuisia inttiaikojaan ja vanhoja skappareita. Itse onnistuin pakenemaan tästä kuolettavasta keskustelunaiheesta huokaamalla "intti" ja jätin sen sitten siihen.

Omat keskustelunaiheenaloitukseni ovat kutakuinkin sellaisen kuusivuotiaan osoittelijan tasolla. "Kato, hieno.. " a) maisema b) maisema c) talo d) maisema e) mustang (alkoi sisäpiiriläppänä, muttei naurata enää ketään). Saatan myös laulaa falsettona biisien päälle tai vongata takapenkiltä syömäpalaa tai juotavaa. Joskus tulee naurettua muiden kuskien ajotavoille.

Jugendit päästyään etupenkille tosin ilmaisevat omaavaansa innostusta moottoriurheiluun.

Siellä nyt joku Urpo "öljysormi" Kolehmainen huikkaa, että "Jepujee. Autot on parasta. Niinko suolaliha tai jääkiakko". Näin ehkä on, jos aiheeseen omaa edes sen pienimmänkään kiinnostuksen tai tietää ylipäätään jotain.

Tänään olen takapenkillä istuessani laskenut parin-kolmensadan kilometrin aikana neljä pidempää autokeskustelua, jossa vertailtiin eri autojen ominaisuuksia ja referoitiin Top Gear -auto-ohjelmaa. Perin vinkeää siis.

Mielestäni Renault Clio on mukava auto, ja uusi Mini Cooper vielä mukavampi, koska siihen saa raidat katolle ja sillä saisi varmasti enemmän tyttöjä kyytiin. Poikamies, jolla on farmari eikä remonttifirmaa, on idiootti ja SUV:it Suomen teillä ovat enemmänkin muiden kanssa-ajajien tappamista varten kuin oman pakaralihan suojaamiseksi.

Yritä nyt tällä automielenkiinnolla/asennoitumisella osallistua ympärillä tapahtuvaan keskusteluun, kun melkein joka toisessa lauseessa mallinumero, josta et ole kuullutkaan. Olo on kuin sokealla lintubongarilla.

Kansanterveydellinen huomio

Sen lisäksi, että täällä USA:n mantereella ei saa kunnollista ruokaa tien päältä, on tissuttelu tullut tavaksi.

Kukaan poppoosta ei varmaan koko reissun aikana ole onnistunut pitämään täysin vesiselvää päivää/iltaa, vaan kun ratissa ollaan oltu toistakymmentä tuntia, on illalla ollut joko pullon arvonnan paikka tai lokaaliin elämänuskon ylläpitopaikkaan painaminen.

Tänään kuitenkin jokin oli toisin. Atlantassa sai ihan kunnon ruokaa. Heti international hostellin ulkopuolella on meinaan järrrrkyttävän hyvä jamaikalainen mättömesta. Ruoassa oli Lihaa, Papuja, Salaattia, riisiä ja Ruskeaa Kastiketta. Mainittakoon, että en ole ruskeaa kastiketta nähnyt reiluun puoleen vuoteen, saati sitten papuja. Jumankavita se oli hyvää.

Illalla uusimassa mässäilyt ja baarin puolelle. Kolme mojitoa ja olutta (eli yksi kumpaistakin per naama) kolmellakymmenellä dollarilla ei tod. ollut paha diili, vaikka Heikki olikin Wikipedian kanssa sitä mieltä, että mojitossa kuuluu olla soodaa.

Tero kiittää halpaa dollaria.

Geneerinen blogimerkintä

Tällä hetkellä mennään jossain geneerisessä motellissa valtatien varrella geneerisessä pikkukaupungissa, jonka nimeä en muista ja katsellaan CSI-maratonia. Tarkoitus oli yöpyä taivasalla, mutta suunnitelmiin tuli pieniä muutoksia ukkosmyrskyjen takia. Ketään ei innostanut uusia South Llano River State Parkin tapahtumia, joten pysäköimme leirintäalueen sijaan motelliin 100 mailin päähän seuraavasta kohteestamme, Atlantasta. Samasta syystä vietimme edelliset kaksi yötä New Orleansissa. Päivittäiset ajomatkat kasvoivat hieman muutosten takia - 1100 kilometriä Llano Riveriltä New Orleansiin - mutta kolmella kuskilla matka ei tuntunut liian pitkältä.

New Orleans näytti toipuneen hyvin Katrinan vuonna 2005 aiheuttamista tuhoista. Keskusta oli hyvässä kunnossa, mutta köyhemmillä alueilla oli vielä monia hylättyjä tai purettuja taloja, suurin osa näistä mustien asuinalueilla. Syy vai seuraus? Subtrooppinen ilmasto oli jopa Thaimaan kuivaan kuumuuteen tottuneelle epämielyttävän kostea, joten suurin osa kaupungissa vietetystä ajasta kului sisällä lepäillen ja rentoutuen. Keskusta oli täynnä pieniä taide- ja matkamuistokauppoja, joissa olisi varmasti voinut viettää useammankin päivän, jos aikaa olisi ollut enemmän. Muutenkin kaupungin tunnelma oli lähempänä Etelä-Eurooppaa, kuin muita USAn kaupunkeja joissa olemme ehtineet vierailemaan.

Pakoon pakoon, pantteri on irti

Tero on kehittänyt hampurilaisallergian, vaikka emme ole pysähtyneet syömään purilaisia kuin muutaman kerran. Parempi siis että kukaan ei yritä tarjota miehelle hampurilaisia, kun olemme päässeet Suomeen. Tien päällä on kylläkin hieman hankala löytää mitään muuta kuin pikaruokaa, jota tarjoavilla ketjuilla valtatiet on täällä reunustettu. Hyvänä vaihtoehtona ovat Subwayn sukuiset voileipäketjut, joista saa ainakin hieman terveellisempää ja maittavampaa sapuskaa, vaikka miehen tiellä pitämiseksi jotain muutakin kuin leipää tarvitaankin.

Sata salamaa

Leiriytymiskohde: Texas (tai jossain sen eteläpäässä, iso lääni)
Näkymät: Vyötiäisiä, jäniksiä, undulaatin näköisiä eläimiä ja valkohäntäpeuria. Todellinen luonnon aarreaitta mikäli eläimistöä haluaa nähdä. Vyötiäinen on kuitenkin muikea panssaroitu rotta-sika.
Sääolosuhteet: voi veljet.

Koko päivä alkoi perin omalaatuisesti. Loppusakki allekirjoittanutta lukuunottamatta oli jäätävässä krapulassa. Olin edellisenä iltana ottanut Vastuullisen Aikuisen roolin ja join vain muutaman, jotta joku voisi ajaa seuraavana päivänä autoa. Kun pihasta oltiin päästy, posottelinkin Trailblazerillamme yhteen putkeen ilman taukoa 550km älyttömän tylsää tietä. Kolme kertaa koko pätkällä jouduin ottamaan vakkarin pois päältä, ja nekin ohitustilanteissa.

Vastuullinen aikuinen

Vastuuttomat aikuiset

Melkein heti leiriin päästyämme alkoi sataa. No onneksi teltat olivat jo pystyssä, joten niihin väijymään sateen loppua. Vajaan tunnin päästä tilanne oli ohi, ja iltasoppia keittelemään. Taivaalta alkoikin kuulua jo enteikästä myrinää ja kymmenen sekunnin aikana saattoi helpostikin nähdä toistakymmentä välähdystä.

Tässä kohtaa joukkomme melki valmiit sähkön di:t päättivät suunnata autoon.

Se automaation opiskelija seurasi hyvin äkkiä perästä.

Istuskelimme jonkin aikaa autossa sateen piiskatessa ämerikkäläisiä katteita ja alue käytännössä katsoen tulvi. Myräkkä oli aivan mieletön. Kun radion weather-infossa kerrottiin vielä tornadojen uhasta päätimme suunnata rangerin suosittelemaan suojakohteeseen: vessaan. Vessa olikin sitten joku puoliksi väestönsuoja ja tukevin rakennus mitä tällä maalla olen nähnyt.

Myräkän yhä jatkuessa Pekka ja Heikki kokivat tarpeen pelastaa reppunsa teltoista, joten auto takaisin telttojen lähelle ja kamoja hakemaan. Pojat takaisin kyytiin ja vessalle.

Tässä vaiheessa kuitenkin oli myrsky rauhoittunut jo niin paljon, että ei varmaan viittäkään minuuttia väestönsuojassa vietetty, vaan palattiin telttoihin nukkumaan. Kello oli jotain kymmenen illalla.

Thunderstruck!

Yöllä ugosti ja pessimistisyyteni ei osoittautunut aiheettomaksi, kun uusi ukkosrintama pyyhkäisi ylitsemme kello viisi aamuyöstä. Jossain 200m päässä räjähtänyt salama sai poikakööriin melkoisesti vauhtia ja vaikka ravasimme kuinka takaisin autolle, joka ikinen kastui aivan täysin. Autossa märät vaatteet "kuivumaan" (edelleenkin auto haisee märille vaatteille), fleecemakuupussi korville ja unta kalloon.

Damage control

Kahdeksalta herätys täysin hapettomaan ja huurustuneeseen autoon. Teltta-alueella vesi oli käynyt yli kymmenessä senttimetrissä ja teltat olivat kuin mutavyöryn jäljiltä. Kamat kasaan ja autoon. TomTomiin määränpääksi New Orleans. Etäisyys 1100km.

Up yours, Texas.

Reunallat

Päästyämme pois Nevadan ruotsinlaivakaupungista, lähdimme suunnistamaan kohti maailman suurinta rotkoa, Grand Canyonia. Alkulämmittelynä ajoimme Hooverin padon yli, joka sekin oli melko suosittu nähtävyys.

Löydettyämme oman 5 m x 5 m plänttimme Grand Canyonin täyteen ahdetulta leirintäalueelta, lähdimme etsimään kyseistä monttua. Ollakseen niinkin iso (lähes 300 mailia pitkä, 4-18 leveä ja yli mailin syvyinen), oli se yllättävän vaikea löytää. Kävelymatkalla näimme pari peuraa ja varoituskylttejä tappajaoravista. Kävelimme kanjonin suuntaisesti pari kilometriä metsässä ennen kuin eksyimme reunalle. Nähtävyyttä olikin ällistelemässä melkoinen lauma turisteja, muut vain olivat tulleet paikalle parin kilometrin kävelymatkan leirintäalueelta autoilla.

Itse kanjoni olikin suorastaan tajuntaalaajentavan kokoinen. Maisemaa katsellessa kadotti kaiken käsityksen perspektiivistä. Koska moista näkymään on melko hankala kuvailla tarkasti sanoilla, eivätkä kuvatkaan tee oikeutta, ei voi kuin suositella vierailua paikan päälle jos sattuu liikkumaan Arizonan suunnalla.



Kanjoniretken jälkeen oli tarkoituksena yöpyä teltoissa jollain leirintäalueella Albuquerquen ja El Pason välillä. Valitettavasti kyseisellä pätkällä ei pahemmin leirintäalueita ollut. Tai oli, mutta jenkkien käsitys leiriytymisestä on koko omaisuuden lastaaminen rekan kokoiseen RV-kärryyn ja perheen SUV:n iskeminen hinaukseen leirintäauton perään. Ja suurin osa leirintäalueista on tarkoitettu näille möhköille, eivätkä ne salli telttojen pystyttämistä. Näinpä päädyimme El Pasoon ja päätimme viettää kaupungissa kaksi yötä, suunnitellun yhden yön sijaan.

Kukkahattutädit maailmalla

Ei riittänyt kukkahattutädeille, että Suomessa aletaan dataliikennettä sensuroimaan lapsipornon varjolla, sama ilmiö löytyy myös ameriikanmantereelta.

Periaate on kutakuinkin sama kuin Suomessakin. Otetaan tuote ja pistetään sen peitoksi jotain sellaista, jonka lapsikin osaa kiertää ja jonka muodosta tietää mitä sisällä on.

Erästä suomalaista päättäjää mukaillen:
"Ei tämä paras mahdollinen ratkaisu ole, mutta tähän on pistetty tuhottomasti rahaa, ja tämä suojaa, etteivät lapset pääsisi vahingossa kiellettyihin palveluihin käsiksi."

Jos siitä edes iPodin hinnan sais

Tällä kertaa olimme seikkailemassa Grand Canyonissa, petomaisen pesukarhun palautettua Pekan

Maisemat olivat Grandessa Grandet

Telttojen määrän laskiessamme huomasimme kuitenkin vaarantavan virheen

Etsimme kaikkialta...

... mutta mikään ei voinut valmistaa meitä tapahtuneen varalle


Kuolettava metsäneläjä...

... oli vienyt Pekan

Las Vegas, Barbien leikkikoti

Hervoton karpuuttaminen Nevadan autiomaan läpi, ja minne päädytään? Las Vegasiin. Tämä tajuntaalaajentava kapitalismin mekka, jossa kolikot kilisee ja kaikki hymyilevät.

Tai ainakin pitäisi.

Vegasin piti olla ääärettömän nopea keskus, jossa katuvalot vaan vilisevät ja uskomattomat hotellit viekoittelevat värivaloineen. Se kuitenkin päätyi olemaan BKK:n jälkeen lähinnä mitätön kyläpahanen keskellä aavikkoa jossa keski-ikäiset, perin rumat ja ylipainoiset jenkit polttavat tupakoita ketjussa kuin korsteenit samalla mättäen dollareitaan pelikoneisiin paremman tulevaisuuden tai pienemmän aamukrapulan toivossa.

Käytyä tuli niin Miragessa, Circus Circusissa ja töllöteltyä melkoisen monen hotellin aulasta sisään huomaten tietyn samankaltaisuuden läsnäolon. Paikat kun olivat pelaajiensa arkkityyppejä myöten identtisiä.

Pelle tietää; tästä ei mennä kuin alaspäin

Mutta ei varjoa ilman auringonpaistetta. Seuraavan päivän aamuna mukamas krapulaisen oloisina (yhden kaljan ja margaritan jälkeen) aamupalalle johonkin äärettömän rumaan jenkkidineriin. Homma alkaa sillä, että koska Pekalla ei ollut papereita lensimme ulos loungen odotustiloista. Mitäs on seurueen vanhin äijä niin pennun näköinen. No tilaus sentään oli ruokalistan mukainen. Termit HUGE ja ENORMOUS pitivät paikkaansa, kun ENORMOUS puurolautanen ja kolme HUGEa pannukakkua laskeutuivat pöytätasolle (puuron kokonaan syömistä tarjoilija myöhemmin ihmettelikin).

Pannukakut oli tarkoitus pistää jakoon meidän kolmen kesken muutenkin, joten koko ei sinällään hämmentänyt. Hämmennystä aiheutti kuitenkin keon päällä ollut jäätelöpallon kokoinen valkoinen juttu. Kelailin, että se on jäätelöä, ja maistoin hieman reunasta.

Ei ollut jäätelöä ei. Se oli koko pallo voita. Pidin kuitenkin asian omana tietonani, ja tuikkasin päälimmäisen pallon omaavan pannarin Pekalle. "Ota sää toi jäätelöinen, mä en pysty". On meinaan itsesuggestion voima ääretön. Katkeilin seuraavat 5min, aluksi sisäisesti ja myöhemmin ulkoisesti, kun jantteri pistää koko jäätävän kokoisen rasvapalleron naamaansa. "On meinaan melko erikoisen makuista tää jäätelö".

Jepjep.

Kaiken kaikkiaan tekee mielen surulliseksi mikäli on oikeasti sitä porukkaa tämä manner pullollaan, joka voi vain ja ainoastaan rentoutua tässä pitäjässä. Helvetin ruotsinlaiva keskellä aavikkoa.

Vakuutusyhtiömainos

Pojat olivat automatkalla mantereen halki

Ensin pystytettiin teltat

Ja tehtiin ruokaa

Ruoka oli hyvää

Mielet olivat korkealla

... mutta kukaan ei osannut aavistaa mitä yön aikana tapahtuisi

"Tuolta se tuli"

".. ja tuonne se meni"


Pesukarhu vei vähän käytetyn pekan mukanaan

Moottoritie on kuuma

Herättyämme ja toivuttuamme yön pesukarhuhyökkäyksestä, lähdimme ajelemaan kohti Los Angelesia. Hyppäsin ensimmäistä kertaa highway-hirmumme rattiin, paikka jossa suurin osa loppupäivästä kuluikin. Kaimaanilla oli ollut paikat kipeänä ja apteekista ostettu kuumemittari paljastikin miehellä olevan kohtuullisesti lämpöä, joten päätimme että minä ja Tero hoidamme päivän ajohommat. Pesukarhujen tähdittämä yö viileän Tyynen Valtameren rannalla Montana de Oron luononpuistossa tuskin ainakaan oloa paransi.

Ruokatauolla testasimme jenkkien version kiinalaisesta ruoasta Panda Expressissä, ja täytyy myöntää että Joonaksenkin suosittelema appelsiinikana oli sangen maukasta. Annoskoot vain olivat täälläkin thaimaalaisiin annoksiin tottuneelle turhan iso pala purtavaksi.

Tero ajeli loppumatkan Los Angelesiin, jossa kävimme ajamassa Hollywood Boulevardin läpi. Hollywood oli melkoinen pettymys, vaikka näimme pari avaruusolikoisi pukeutunutta miestä ja muutaman nätin pytingin. Se kuuluisa HOLLYWOOD-kylttikin oli piilottanut itsensä jonnekin. Koska kaikkien mielet olivat jo seuraavassa huoltoasematauossa ja sen tuomassa helpotuksessa, päätimme suunnata valkoisen konepeltimme kohti Las Vegasia.

Lyhyen wc-tauon jälkeen hyppäsin takaisin ratin taakse ja lähdimme halkomaan Mojaven autiomaata. Paikassa riitti korkeuseroja, hiekkaa ja lämpöä. Kuuden aikaan miehistön väsymys ylitti kriittisen tason ja ajoimme ensimäisen vastaantulleen motellin pihaan, arpaonnni osui ison Red Roof Inns ketjun edustajaan, josta kirjoittelen tätä päivitystä. Onni suosi myös illan olutlotossa, jossa sain maisteltavakseni jamaikalaista lageria.

Lopuksi on vielä pakko kehua jenkkien kohteliaisuuttta. Lähes joka paikassa saa vastaansa tervetulotoivotuksen (LA:n espanjalaisalueen huoltoasemalla oli kyllä hieman penseää porukkaa) ja parhaimmillaan 16-kaistaisilla moottoriteillä tietä annetaan hyvin. Muutenkin ajokulttuuri on valovuoden edellä Suomea, niin hyvässä kuin pahassa. Täällä on totuttu tekemään autossa kaikkea sitä mitä kotonakin, oli se sitten meikkaamista, syömistä tai pleikkarilla pelaamista.

Pesukarhut on kusipäitä kaikki (raaka yleistys)

SFO:n jälkeen oli luvassa siirtymä Los Angelesiin. Budjettimatkailussamme kuitenkin on se idea, että 20 yöstä jenkkilän mantereella 10 vietämme teltassa, joten katsoimme näppärän luonnonpuiston puolesta välistä. Matkaa SFO-luonnonpuisto välillä oli noin nelisensataa kilometriä ja ajelu sujui kinttupolkuja ja 12 kaistaisia moottoriteitä hyödyntäen. Alkupuolen SFO:n keskustasta puoleenväliin hoisi Heikki ja loput matkasta minä.

Perillä näkymät olivat tajunnanräjäyttäviä.

Vaahtopäät

Itse en kieltämättä edes ajatellut luonnonpuistoa näkymien katselemisella. Jotenkin koko idea ei vaan millään iskostunut paksuun pääkoppaani. Ajattelin koko telttailua pelkästään uskomattomana rahansäästönä verrattaessa hotellien käyttöön.

Lisää vaahtopäitä

Leirintäalueelta oli merelle noin 50m matka, ja nämä kaksi kohtasivatkin hervottomien kielekkeiden muodossa, joihin muutaman vuosituhannen allonpaukutus oli kairannut luolia. Ilmassa lenteli useita kotkia ja vaahtopäät olivat hervottomia.

Merikotka joka lepäämättä liitää

Pelipaikalla leiri pystyyn, propaanikeitin tulille ja mäkäröni & cheese. Muistan sanoneeni, että kaikki ruokajämätkin autoon ennen kuin kellahdin makuupussini syleilyyn. Sitten alkoi kuulua kolinaa. Ensin putosi kattila pöydältä, sitten muovipussissa olleet tyhjät pullot (joista myöhemmin). Huikkasin Heikille viereisessä teltassa, että sekö kolistelee. Ei. Entäs Pekka. Ei. Pekka kuitenkin muisti kysyä, että oliko alueella karhuja.

Minua kieltämättä kuumotti.

Kuitenkin uskalias iskuryhmämme uskaltautui ulos (lue: muut paitsi minä, oma teltta aivan kolinan vieressä). Ja siellä se oli, läski, pienen koiran kokoinen pesukarhu joka oli repinyt roskapussit riekaleiksi, heitellyt pullot maahan ja pudottanut kattilankin. Kaiken lisäksi se ei osoittanut minkäänlaista kunnioitusta ihmisauktoriteettiä kohtaan, vaan tuli valoonkin parin metrin päähän, ja kirmasi karkuun vaan jos maata tömisti.

Smuggler-luolat

Kamat piiloon autoon ja uusi yritys.

Sitten alkoi kuulua ihan jäätävä rääkyminen ja tappelun ääniä. Ilm. ystävämme pesukarhu oli löytänyt jonkun toisen eläimen, jonka kanssa kokeilla viidakon lakeja käytännössä. Kuumotus++. Tästä taas yksi unisykli eteenpäin ja joku osoitteli telttaani taskulampulla. Lisää kuumotusta. Unisykli eteenpäin ja joku eläin osuu selkääni. Kuuumotusta ja keskemmälle telttaa sikiöasentoon. Pari unisykliä ja pesukarhu örisee Pekan teltan vieressä.

Tähän väliin rehellinen huomautus. Katkean aivan joka kerta kun kuvittelen Pekan telttaörisijäpesukarhun. En vaan pääse tästä yli ja hihittelen itsekseni.

Kaiken kaikkiaan unta tuli otettua ajalla 10-06, herätyksiä oli noin kymmenen ja kuumotukset olivat tässä luonnonresoritissa aivan jäätävät.

Meillä tosin on uusi peli, jolla lieventää antipatioita. Se on nimeltään Kalja-Arpajaiset. SFO:ssa käymässämme kaupassa näet oli kaljalaatikoita (siis ei mitään lavaa, vaan täysi pahvilaatikko täynnä irtokaljoja), joissa on täysin sattumanvaraisia pulloja ja tölkkejä, jotka ovat jääneet hyllyyn kun porukka on ottanut six-packeista. Hintaa tällä pahvilaatikolla oli 12 dollaria, joten hyvästä diilstä oli kyse. Eilisessä arvonnassa minä ja Pekka saimme kummallisen espanjalaisen oluen (hyvää oli) ja Heikki Bacardi Breezerin.

Tänään tosin juon Heineken Lightin (hei kamoon, laittiolutta?), koska ongin ensimmäiseksi sen ja salakavalasti vaihdoin spanieliolueeseen.

Hienoa, keksin pelin ja huijasin siinä heti.

Autokin on aivan muikea. Saimme näet käyttöön varaamamme Equinoxin sijaan vielä isomman auton, eli Chevrolet Trailblazerin. Mietimme tämän auton varaamista aikaisemmin, mutta koska hintaero Equinoxin ja Trailblazerin välillä oli 300 dollaria, Equinoxin voittaessa edukkuudellaan, päädyimme siihen. Nyt kun kuitenkaan sitä ei ollut paikalla, niin Trailblazer alle lisämaksutta. Hyvä homma, sillä koko auto on täynnä matkalaukkuja, reppuja, leirintävälineitä ja einesruokaa leiriytymisiä varten.

Kalifornian ruoteiset kukkulat

Hän vuorenhuipulta hyppää
Varassa turvavaijerin,
Sitten lentää kokemaan tuon
Muistorikkaan Baijerin.
Taksin ikkunasta densan
Bensaa juovan näki...

Hän samoaa synkkää metsää
Luonnonpuistoissa.
Siellä julmat sudet vaanii —
Retkioppaan muistoissa,
Ja vaaratonta vaaraa tahtoo
Hyvä herrasväki.

Näillä meidän nurkilla
Roskapussin poisvieminen
Jokaiselle voi olla
Matka vihoviimeinen.
Synnyttyään ali-ihmiseksi
Alamaailmaan
Pääsee poistumaan vain
Paiholaan tai Kakolaan...
- Jarkko Martikainen

SFO ja kuumotuksien lämmittävä maku

Kaimaani muistuttaa, että vetoketjut on häiritsevä yksityiskohta, koska ne on väärällä puolella takkia.

Tämä on muuten ensimmäinen pöhönässä kirjoitettu blogaus. Pekka toimii oikolukuna. Pekkakin on pöhönässä.

Komia maisema Union Squarella

Tämä päivä alkoi perin erinomaisesti. Shoppailtiin poikain kesken viisi tuntia ja löysimmekin pari mp3-soitinta, pari takkia ja union squaren lämmön. Tämä siis turvallisella alueella.

Turvallisen alueen jälkeen päädyimme siihen koko kylän epäturvallisimmalle alueelle. Hieman kyllä kuumotti, koska nurkilla oli passissa setiä, jotka olivat vetäneet jotain kovempaa kuin pilsneri ja taskussa oli muutakin kuin puolimetinen pyyttoni. Alueella oli myös tapana lahdata kaikki väärään etiniseen ryhmään kuuluvat henkilöllistymät. Ts. koko pigmenttivähemmistö. Ts. meidät. Mestan nimi oli Tender loin.

Mäkinen kaupunki SFO

Kun emme löytäneet kenkiä, joiden myyntipiste interwebin hakupalvelimien mukaan sijaitsi arvaamattomalla alueella, päädyimme syömään Chilies:iin. Aivan käsittämättömän erinomainen mesta. Ensimmäinen minun ja Heikin tilaama margarita tuotiin tuopissa (oli kuitenkin suomalaisen veljensä kanssa yhtäläisen jäykkä) ja toisen margaritan kanssa tuotiin oma shaker täynnä samaista sekoitusta, josta sai vielä kaksi lisää.

Erinomaisen mahtavaa.

Pieni talo, isompi talo, vielä isompi talo, viiielä isompi talo ja isoin talo.

Lopputuloksena kuitenkin allekirjoittanut torkkui koko maanalaisen matkan takaisin Union Squarelle Heikin olkapäätä vasten, ja ilm. joku espanjalais-etnis-taustainen miesryhmä tuijotti pitkään.

Se oli niiden ahdasmielisyyden syytä se.

Lentokoneessa kirjoitettua

Tätä juttua kirjoitettaessa on jo BKK-Tai Pei -pätkä suoritettuna. Lento meni ihan ok, vaikkakin Bankkarin päässä oli ihan järkyttävä säätö, kun olimme taktisesti unohtaneet jatkolennon lipun printtaamisen NY - Dublin - Helsinki välille. Minä jäin tikettitiskille hengaamaan sillä aikaa kun Pekan tie vei google-mailiaan katsomaan aina asiakaspalvelijoiden huoneen kautta postin internetkahvilaan .. vieden noin puoli tuntia. No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Hengailua oli luvassa kentällä vielä pari tuntia, ja kun lento oli vielä myöhässä yhden puoli tuntia, niin pieni lentokenttähajoilu oli puhkeamaisillaan

Oli myöskin mielikuvana, että Tai Pein päässä olisi aikaa hengailla joku pari tuntia. China airlines kuitenkin ilmoitti saapumisajan Bangkokin aikaa ja lähtöajan Taiwanin aikaa, eli siellä oli sitten oikeasti se puoli tuntia odottelua, jona aikana piti ottaa lentokentän sisäinen Sky-train toiseen päähän mestaa (melko high tech). Ehdimme paikalle kuitenkin juuri ajoissa lentokoneen ahtamista varten, mutta koska tämäkin lento oli inasen myöhässä, ehti vielä hetken istuskelemaankin.

Tai Peista jenkkilään onkin hieman eri juttu. Henk.koht ei oikein pätkääkään kuvaa kauanko on reissua mennyt, koska kännykän kello on jo SFO:n ajassa, ja viime yön kolmen tunnin unet eivät suoranaisesti provosoi rationaaliseen aivotoimintaan. Kello on nyt jotain 1:30 Thaimaan aikaa, eli kun kasista asti on palloillut, niin alkaa jo hieman ramaisemaan. Bonuksena turbulenssi tässä Boeing 747:ssa on aiiivan jäätävä niin teksti hyppii ruudussa ihan oletusarvoisesti, ilman väsymystäkin.

Periksi ei kuitenkaan anneta. Pyrkimyksenä valvoa mahdollisimman kauan, että SFO:n päässä ei sitten tarvitse kärsiä unettomuudesta vaan voi vaan sammua makuupussin syleilyyn.

Viimeinen päivä Thaimaan

Satakuusi saatanan batia
täyttää Teron taskut..

Eiko.

Nyt on siis meneillään viimeinen ilta Thaimaan maaperällä. Kamat on paketissa, hyllyt on tyhjinä ja pakkaamatta käytännössä enää aamupesuvälineet ja läppäri jolla paraikaa kirjoittelen.

Huomenaamulla check-out klo 9, jonka jälkeen mitä luultavammin Future parkin Sizzleriin syömään joku aivan jäätävä mättöateria jolla pärjää loppupäivän. Päivä kun on pitkä. Kahden jälkeen lentokentälle, lento Tai Peihin viideltä. Perillä Kiinan maaperällä kello yhdeksän ja kaksi tuntia hinaamista lentokentällä. Yhdentoistapintoihin illalla lähtee lento San Franciscoon, joka on perillä muutama tuntia lähtöä aikaisemmin, eli kello 19, sillä välissä tapahtuu aikavyöhykkeiden ylityksestä tapahtunut hyppy eiliseen eli huomiseen eli lähtöpäivään.

SFO:ssa pitäisi kyllä odottaa sitten Pekan kaverin kämpillä Pizzat, jonka jälkeen voi tapahtuakin eräänlainen pikasammuminen, kunhan vaan levon leveyteen itsensä levittää.

Pyrkimyksenä on, että kerkiäisin blogaamaan jokaisella hotellipysähdyksellä aina sattumuksista, sillä tuskin niitä enää parin päivän jälkeen muistaa.

Kiip joorself apdeitiid. Tero vetää nyt Heinekenin.