Elefanttisaarella

Rantauduimme eilen onnellisesti takaisin Euraasian mantereelle Koh Changin elefanttisaarelta ja ehdimme takaisin Bangkokiin juuri sopivasti iltapäiväruuhkaan.

Kulkuvälinevalinta osui molempiin suuntiin mennessä bussi & das boot -yhdistelmään. Menomatka sujui mukavasti valtion ilmastoidulla linja-autolla, jossa oli tilaa pistää penkki vaakatasoon, kyyti oli tasaista ja palvelu pelasi paremmin kuin erään suomalaisen lentoyhtiön lennoilla. Paluumatkalle erehdyimme ottamaan majapaikastamme yhdistelmälipun. Hinta on hieman halvempi kuin eriksen ostetuilla lipuilla, mutta syy tähän selviää viimeistään bussissa. Nämä "VIP bussit" ovat epämukavampia ja hitaampia kuin valtion liikennöimät, eikä paikallisväriä näy kyydissä kuin kuskin paikalla. Rasittavinta on kuitenkin se, kun joka ikinen VIP bussi käy pysähtymässä auton omistajan isän enon pikkuserkun taukopaikalla, jossa kaikelle lätkäistään viisinkertaiset hinnat, heti kun kulman takaa kuuluu moottorin murinaa. Ja huonolla tuurilla nämä taukopaikat eivät ole edes reitin varrella, joten niiden luokse pitää ajaa kiertotietä.

Elefantteja reissulla tuli bongailtua lähinnä olutpullojen kyljistä. Muuten aktiviteetit keskittyivät tällä kertaa rannalla rentoutumiseen ja palloiluun. Ajoimme myös saaren ympäri vuokramopoilla. Tiet olivat hyväkuntoiset, mutta melko kapeita ja thaimaalaiset ajelivat tuttuun tyyliin vailla huolta huomisesta, joten tarkkana sai jälleen kerran olla. Saarella pitäisi olla useita hienoja vesiputouksia, mutta koska niissä on enemmän "putousta" ja vähemmän "vettä" näin sadekauden ulkopuolella, jätimme tarkemman tutustumisen tällä kertaa väliin.



Tarkoituksena oli myös hyödyntää Koh Taolla suorittamiamme PADI Open Water sukelluskursseja, mutta laiskuus pääsi iskemään. Yritimme paikallistaa saaren ainutta semisuomalaista sukelluspuljua, joka oli erittäin ovelana vetona päättänyt jättää nimensä pois mainoksestaan. Niinpä onnistuimmekin löytämään vain pari keski-ikäistä saksalaista sukeltajaa pelaamasta shakkia, joten päätimme jättää sukelluskeissin väliin. Tässä vaiheessa olosuhteetkin kääntyivät meitä vastaan ja vesisateet veivät loputkin sukellushalut.

Majapaikat olivat saarella melkoisen varattuja ja jouduimme Teron kanssa tyytymään 300 bahtin karvalakkimökkiin yhdellä parisängyllä. Varusteisiin kuului tuuletin, hyttysverkko, juokseva vesi ja reiät hyttysverkossa. Hinnasta ei voi valittaa, mutta olen kyllä nukkunut mukavammissa teltoissakin. Kaiken kruunasi jostain saamani mahatauti, jonka takia jouduin juoksemaan kolmesti vessassa yön aikana Teron naaman yli. Onneksi mies oli sammunut saatuaan norsunannoksen elefanttikaljaa, eikä kiinnittänyt moisiin pikkuseikkoihin mitään huomiota. Lopuksi päädyin vielä metsästämään Fantaa baareista neljän aikoihin aamulla, korjatakseni nestetasapainoa edes hieman pois pakkasen puolelta.



Lopun notkahdusta lukuunottamatta rento ja mukava reissu, jolle olisi pitänyt varata pari päivää enemmän aikaa. Kuvia löytyy kuvablogista. Ja kiitokset synttäripaketeista ja -korteista sukulaisille, oli mukava palata kotiin reissusta, kun oli postia odottamassa.

Kuvista

"Olispa tänään kuvista!" karkasi varmaan itse kunkin suusta joskus pentuasteella, ellei ollut Lenni-Kalle tai Olli Kari (ei ehkä yhtä feim, mutta sitäkin tutumpi kaveri), jotka olisivat auttamattomasti halunneet päästä musiikinluokan penkkejä kuluttamaan.

Kyse on kuitenkin päivän semi-filosofisessa istunnossa muista kuvista. Ehkäpä muistikuvista? Viime viikolta? Karkasin näet Pekan ja tytärten kanssa pois Rangsitin arjesta kohti Koh Changia, joka oli perusteellisen vinkeä mesta. Siellä oli merta ja rantaa. Ja rantaa ja merta.

Eli semmonen biitsikohde.

No ei siinä mitään, löysin pitkästä aikaa sisäisen vesipetoni, ja pari päivää viiletin vedessä rantapallon perässä kuin rasvattu hylje. Jossain välissä päätimme Pekan kanssa tarkistaa saaren nähtävyydetkin, eli sitä kiertävän tien. Minä punaisella skootterilla (Pamela) ja Pekka julmannäköisellä maastomöytörbaikilla (Jörn). Tie oli mutkaista ja osittain melko infernaalista, tien sortumien ja satunnaisten kuolonmutkien vuoksi.

Thaimaa on maailman vaarallisin paikka ajaa moottoripyörällä. Kukaan ei käytä kypärää ja skoottereilla karpuuttaa parhaimmillaan koko perhe.

Puolessa välissä ohitimme kolme parkkeerannutta vania. Kolmannen vanin etupuskurissa oli kiinni skootteri, joka oli jumittunut vanin ja kielekettä kiertäneen railin väliin. Maassa oli kaksi veristä miestä, joista toisen muistan hengittäneeni. Meidät ohjattiin pois paikalta käden huitomilla.

Myöhemmin illalla pullon äärellä heitin Pekalle Maj Karmalta lainatun lausahduksen "Toisen löytää lämmin syli, rekka ajaa toisen yli". Ei se erityisemmin kumpaakaan naurattanut, mutta piti paikkaansa.

Muistikuvia sitten hukutin lopun iltaa. Välillä ehkä illasta hieman hyppii, johtuen paikallisesta pedosta, Changista. Chang, 0.66l, 6,6% ja baarissa 70baht. Laskin illan aikana juoneeni noin kahdeksan tälläistä pikku ystävää, eli jos ajatellaan että määrä on noin kaksinkertainen verrattuna suomalaiseen karhunpentuun ja voltteja puolet enempi, niin pikaisella laskutoimituksella 8*2*1,5 = 24. Eli join siinä muutamaan tuntiin kopan kaljaa. Go Thailand. Go Finland. Ehkä Pekka kertoo jotenkin syvällisemmin millainen Koh Chang oli, kun itse keskityin lähinnä siihen, että millainen minä olin.... taas.

Valokuviakin olen reissullani ottanut, joku toista tuhatta, ja ajattelinkin että niiden pesän voisi näin kollektiiville kansallekin paljastaa. http://periy.dy.fi sisältää ne kuvat, jotka ovat kovin matalasta ennakkosensuurista päässeet netin syövereihin. Eli ne kuvat, joita kehtaa melkein äiteelle näyttää.

Yksi kuva on kuitenkin yli muiden

TJ1

Huomenna on viimeinen virallinen koulupäivä, jäljelle jää vain muutama tentti, joiden vaikeustaso ei yllä edes ristinollan tasolle. Tätä juhlistamme livistämällä Rangsitin puuduttavasta arjesta Koh Changille viikon saarilomalle heti koulun jälkeen. Thaimaan toisiksi suurin saari, luonnonpuisto, valkoiset hiekkarannat, snorklailua ja muuta pientä kivaa. Ei siis kannata ihmetellä jos tästä päästä interwebbiä ei hetkeen kuulu mitään.

Menisin pakkaamaan laukkujani, mutta kaikki vaatteet ovat pesulassa. Olin päivällä pesemässä pyykkejä itse, mutta jotain jäi uupumaan. Nimittäin pesukone. Kaikki talon pyykinpyörittimet oli viety pihalle huoltoon. Koska huoltotoimenpiteet olisivat kuitenkin kestäneet n tuntia (jossa n on kokonaisluku väliltä 1..168), päätin turvautua läheisen pesulamummon apuun, joka yleensä on saanut hoitaa koulupaitojen pesun ja silityksen. Noh, tietenkin tämä kyseinen korjaaja oli ilmeisesti Thaimaan mestari pesukoneiden pikahuollossa ja koneet olivat taas käytävillä tunnin päästä. Moiseen en ole törmännyt edes Suomessa, Wäinölä 2:n rikkinäistä pesukonetta kun ei saatu kuntoon edes vuodessa. Pitääkin ehkä aloittaa Thaimaalaisten pesukoneenkorjaajien maahantuonti kunhan pääsen takaisin kotimaan kamaralle.

Melkosta (K18, tjsp)

Tänään kävimme Pinky Tailorilla hakemassa pukumme kotiin ja valitsemassa kravatteja asianmukaisiin asusteisiin. Itse ostin kolme kravattia, joista vain kaksi oli Thai-silkkiä, joten se kolmas rupsahti ikään kuin kaupanpäällisenä. Ei niin että niitä osaisin nytkään erottaa toisistaan.

Suosimamme italialainen ravintola ei kuitenkaan ollut vielä auki, joten päräytimme lähimpään etno-kortteliin murkinoimaan. Oli muslimimestaa ties minkämoista, ja ravintolassa, jonka valitsimme, oli ilma sakeana vesipiipun makeasta tuoksusta. Lista oli huikea. En laskenut montako kymmentä sivua erilaisia settejä höystettynä kaikellä sydämestä jugurttiin. Tarjoilija oli kuitenkin "Today's speciaal, mai frend":in puolella, joten annoin tämän uuden ystäväni päättää ruokani puolestani, ja tilasin Lamb Specialin.

Ruoka oli, no, erikoisen näköistä. Riisipeti, jonka reunoilla johonkin dipattuja leivänpaloja, sekä tällä riisipedillä erinäisiä paloja jotain aikaisemmin "Bää"-päästänyttä eläintä. Siinä sitten mäyssyttelin aikani, ja totesin että hyväähän tämä. Kunnes.

Suuni täytti mitä epämiellyttävin pursuava maku. Vaihtoehtoina oli laatata siihen paikkaan tai yksinkertaisesti nielaista. Ottaen huomioon, että nämä miekkalipulliset heebot olivat jotain Boratin ja venäläisen vapaapainijan välimuotoja, valitsin jälkimmäisen. Sen jälkeen hokasin, että näitä palloja oli kaksi. Palloja. Keessejä. Säkkejä. Pusseja. Nutseja. Killuttimia. Kulkusia. Kiveksiä.

Voi muna.

Nyt kun nieluni neitsyys on jo viety, on loppu enää ajan kysymys.

"Aii, juokse sinä hevoseni, juokse, juokse. Takaisin kotiin,
tahdon lämpimään petiin. Hummani hei. Hei. On matkaa takana
paljon ja mä kotiin kaipaan niin. Juokse sinä hevoseni, juokse, juokse.
Takaisin kotiin tahdon lämpimään petiin. Hummani hei. Hei.
On matkaa edessä paljon ja mä kotiin kaipaan niin. "

Soul Captain Band - Matkamiehen laulu


EDIT: Tilannekomiikan loppuhuipennus lienee se, että sain juuri sähköpostiini kutsun nyyttäreihin.

Ihan kaamea kapula

Janne, tamperelainen ankka, kutsui meidät viettämään iltaa Bangkokiin, sillä aikoo lähteä takaisin suomeen 5.3. No olimme hieman pensein mielin menossa, sillä takana oli lauantaiaamuinen koulu, sekä ehkä kovin Muay Thai -treeni ikinä. Väsy oli siis kova. No reenien lopuksi valmentaja käski mennä kotiin ja juoda olutta tai viskiä, joten ehkä yksi bisse sallittaisiin....

Bangkokiin saavuimme joskus kahdeksan tiimoilla, ja säntäsimme Sports Academy -nimiseen baari/poolisaliin, josta sai kelpo ruokaakin. Ahdettuani Rib Eye Steak -burgerin kitaani, ja juotuani sen kohtalokkaan Ensimmäisen oluen, siirryimme täyteen ahdetulla taksillamme (kuusi henkeä + kuski) myhkäiselle discokadulle. Discokatu oli semmoinen ehkä kolme-neljäsataametriä pitkä katu, jossa oli ympärillä pelkkää diskoteekkiä. Kokeilimme ensin onneamme sieltä jostain keskivaiheilta, jossa istuimmekin erilaisten hiphop-remixien ympäröimänä toisen Ensimmäisen oluen ajan (se eka oli ihan toista merkkiä, joten tämä oli toinen ensimmäinen).

Saatuamme tarpeeksi kappaleista, joista ilmeisesti ei ollut tarkoituskaan tunnistaa yhtäkään, palasimme juurillemme, eli kadun alkuun. Baari oli kaksikerroksinen; yläkerrassa soi ulos asti kuuluva länsimaalainen musiikki ja alakerrassa pauhasi thaikkurokki. Parkkeerasimme ulkopuolelle, koska arvostimme kuuloamme vielä jossain määrin, ja sisällä saisimme sille heittää hyvästit. Pitkäaikaisen baarimenun tutkailun jälkeen (n. 5s) tilasimme miesväelle yhden viskin. Kun 1.25l leka saapui pöytään tiesimme, että se oli siinä sitten. "Tänään lähtee" karkasi väkisinkin suupieliltäni.

Vain lääkkeeksi. Vain lääkkeeksi.

Seuraava tunti-pari meni rattoisasti. Ensimmäisen viskin tuhoaminen ei käynyt edes työstä, sillä aina palvelualtis thai-tarjoilia varmisti ettei voinut juoda omaan tahtiin. Kun lasi edes läheisesti näytti puolitäydeltä (tai ilmeisesti tämän tarjoilijan mielestä puolityhjältä) niin jantteri ryntäsi pelipaikalle kebardin elkein ja täytti lasin ääriään myöten. Pidä siinä sitten kirjaa juomisistasi. Jossain kohtaa oli niin rokkarifiilis, että oli pakko paeta alakerran thaikkumusiikin mylvintään, ja teinkin tieni jonkun thaikkurokkibändin lavan viereen. En taasen ottanut biiseistä selvää, mutta hyvin ne soittivat. Sivuhuomiona huomasin myös, että kitaristilla oli musta Gibsonin Les Paul. Joku muu kuin minä imaili pepsi-viskini siinä nyrkin heilutuksen lomassa (ilmaan, ei kenenkään naamaan) mutta rokkihenkiset uudet parhaat ystäväni tekivät minulle uuden shotin lieventämään antipatioitani. Baarin mentyä kiinni palasimme Rangsitiin, sillä aukioloajat ovat näillä kapakeilla kovin yhtenäiset.

Paljonko meni rahaa sitten iltaan? Jos lasketaan osuudet taksista, börgerit, kaljat ja viski, niin jotain 2000bahtia. Koittakaa itse siellä kotisuomessa pärjätä ilta 40e:llä, ilman pohjia, "vähän paremmassa" baarissa.

Mitään en siis ottanut, ja jos äiti kysyy, niin en ottanut senkään vertaa.

Kansantanhut

IN A.D. 2008, DANCE WAS BEGINNING.
TERO: WHAT HAPPEN ?
PEKKA: SOMEBODY SET US UP THE BOMB.
WILAWAN: WE GET TRAINER.
TERO: WHAT?
WILAWAN: DANCE MUSIC TURN ON.
TERO: IT'S YOU!!
TRAINER: SAWADII KAA GENTLEMEN!!
TRAINER: ALL YOUR BASE ARE BELONG TO US.
TRAINER: YOU ARE ON THE WAY TO DESTRUCTION.
TERO: WHAT YOU SAY!!
TRAINER: YOU HAVE NO CHANCE TO SURVIVE MAKE YOUR TIME.
TRAINER: HA HA HA HA ....

Eli selvemmin sanottuna meidät oli kutsuttu tänään osallistumaan "Thai cultural workshoppiin". Saavuttuamme toimistolle, meille kerrottiin että pääsemme muiden vaihtareiden kanssa opettelemaan ja tanssimaan perinteisiä thaitansseja asiaankuuluvasti pukeutuneena. Ohjaajan avustuksella solmimme siis punaiset verhot jalkoihimme ja aloimme opetella yksinkertaisia perusaskeleita. Alkujärkytyksen jälkeen - ja huomattuamme että tanssia ei tarvitse esittää kenellekään - tilanne muuttui huomattavasti rennommaksi.



Vaikeustasoa nostettiin tuomalla tanssiin mukaan pitkät bamburiu'ut, joilla hakattiin tahtia toisiaan vasten. Tanssijat saivat hypellä näiden riukujen välissä ja yrittää pysyä rytmissä - tai kuulla nilkkojensa murtuvan bambujen välissä (näin meille kerrottiin...). Ajatus tästä ja bambujen kova pauke ilmeisesti hieman häiritsi joidenkin henkilöiden suorituksia, ja tansiparketilla nähtiinkin pari hienoa kampitusta. Me tietenkin hoidimme omat osamme enemmän tai vähemmän tahdikkaasti. Harmi että Ansku ja Päivi eivät ehtineet paikalle.

Vaikka ohjelmavalikoimasta löytyykin nyt peräti kaksi erilaista thaitanssia (toinen on muay thai -matsien alussa esitettävä wai kru), niin uusintaesityksiä ei kuitenkaan kannata pyydellä Suomessa.

Meidän piti käydä myös ostamassa lentoliput Jenkkilään China Airlinesin toimistolta Bangkokista, koska nettisivujen purkkaviritelmä ei hyväksynyt suomalaista Visaa, mutta saavuimme paikalle klo 17:15, ja paikkahan tietysti noudatti tiukasti virastoaukioloja. Ensi viikolla siis uusi yritys. Samalla reissulla kävimme myös tarkastamassa pukujen tilanteen Pinky Tailorilla ja tilaamassa pari uutta paitaa. Hintaa on vähemmän kuin ostoskeskuksista ostetuilla paidoilla, mutta laatu ja istuvuus ovat parempia, palvelusta puhumattakaan.

Uudet kurahaalarit

Kuten otsikkokin niin kovasti julkistaa, tänään ansaitsimme itsellemme uuden väriset kurahaalarit! Muay Thai 1 on "kunniakkaasti" ohitse (Wai Kru meni sanalla sanoen ihan päin helvettiä, but no worries) ja kohtapuoliin alkaa raaiiiivoikas Muay Thai 2:sen hakkaaminen. Nyt siis punaisen paidan sijaan sinisessä urheiluasusteessa. Uutena nyt ilmeisesti tulee polvien käyttö, sekä kyynerpäiden. En tiedä millä asteella moisia tulee, sillä Curriculumia ei pahemmin olla noudatettu, vaan opetettu aina uutta fiiliksien mukaan. No jotain eroa kickboxingiin kuitenkin.

Nyt kun on tätä thai-kulttuuria harrastettu ihan päivittäisen annoksen täyttämiseksi, taitaa illalla kutsua ketjuruokala Sizzler, jossa voisi taas lumoutua erinomaisesta salaattipöydästä, jälkiruoasta ja, ofkoors, pääruoasta.

EDIT:

Mainittakoon, että KELA muisti minua pikkuisella opintotuen palautuksella. Tienasin about 1200 liikaa, 1060 mätkyjä. Kun otetaan huomioon verot, tuon palautuksen korot ja muut hassut, niin tekemäni työn seurauksena maksoin valtiolle noin 100e, enkä siis aikuisten oikeasti tienannut mitään. Tämän seurauksena, läppäni tulee olemaan entistäkin köyhempää (kuten heti tilanteen esitellyt lause antoi ilmi).

Niin kuin sanoin tädille, joka minuun aikoinaan metallitappia kiinnitti "Lävistä minut tässä, opeta minulle nöyryys. Pujota minuun kielet, soita säveleni". Sanomattakin selvää, että se täti ei ollut kuullut biisiä.

Lisää psykedeliaa

Jatkoa sarjassamme myhkäisiä kokemuksia Thaimaassa: tänään katsoimme kiinan tunneilla Barbapapoja japaninkielisellä dubbauksella. Muuten normaali kielten tunti siis, mutta taustalla pyöri koko ajan näiden vinkeiden orgaanisten Transformersien seikkailuita. Sillä aikaa kun opettaja tenttasi yhtä opiskelijaa, muut saivat katsella piirrettyjä. Sen lisäksi että opin barbakikan olevan japaniksi barbahenshin, sain myös selville että nimeni kiinankielen mukainen kirjoitusasu on baka. Hyvä että ei ole opiskelu mennyt hukkaan.

Päivän paikallislehtihuomautus

Kuten itse kukin Akaan Seutunsa, Punkalaitumen Sanomansa ja Hervannan paikallismikälielehden selannut on huomannut, on kevät (joka nyt tuntuu vielä kovin kaukaiselta) aikaa, jolloin eläinten jätökset puskevat kinosten alta pintaan, ja haisevat epämiellyttävältä sierainkäytäviemme sopukoissa. Niinpä te, eläintenomistajat, olettekin vastuussa näistä jätöksistä ja niiden putsauksesta

-- Cutcutcut. Hyppää seuraavaan cutcutcutiin mikäli olet se ihan tavallinen paikallislehtien kuluttaja, ja et halua tietää jaetusta huoltajuudesta, tapakasvatuksesta ja kaikesta siitä välillä

Muoto "te", koska itselläni ei ole koiraa, tai on. Koira on vanhempieni luona, ja omistajuus muuttuu ikään kuin maagisesti, heti kun se tekee jotain pahojaan, tai sitä pitäisi käyttää ulkona. Kuvittelisen, että jaettu huoltajuus on nimenomaan jotain sellaista. Esim. jos Jaakko-Petteri olisi sukuloimassa ja olet sattunut samaan tilaisuuteen entisen elämäsi valon, nykyisen energiansäästölampun, kanssa, niin voit olla satavarma, että jos lykkäät JiiPeen kouraan pienoiskiväärin ja käsket tekemään "ihan niinkuin ne sedät siinä pelissä tekee", niin on sinun penskasi se, ja sinun huonot vaikutteesi, jotka siihen ajoivat.

Kyseistä teoriaa ei ole empiirisesti tutkittu, mutta luulisin ilmakivääritestin olevan huomattavasti tehokkaampi isyystesti, kuin esimerkiksi heti uuden lapsen pistäminen tulille, ja katsoa sitten parin vuoden päästä, että ovatko edes kutakuinkin samannäköisiä.

On se jännä.


-- Cutcutcut

Joten voitte kuvitella, kuinka täällä, toisin kuin suomessa Suomessa, jossa eläinkanta on perin pientä, ja jätöksetkin maksimissaan perinteisen jalkamiinan kokoluokkaa, sitä järkytystä kuin hieman väsyneenä tulet reeneistä ja on vain yhden harha-askeleen ero siinä, pääsetkö kotiin onnellisin mielin blogaamaan, vai tarvitsetko snorkkelia kadottuasi Ronsun epähumaanin kokoiseen prosessoituun heinäkasaan.

Putin(kin) vepsäläinen?

Maailmankaikkeus osaa yllättää.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1483916

Ei, ei liittynyt päivittäiseen koulunkäyntiin, mutta oli sitäkin ajankohtaisempi.

Ei kukaan uskois ilman kuvamateriaalia

Eilen ollessamme Muay Thai -reeneissä, tulivat seuran omistaja ja pari valmentajaa höpöttämään jostain tapahtumasta, johon pitäisi osallistua. Molemminpuolisen kielimuurin vuoksi kuitenkin jäi vähän epäselväksi, että mistä ihmeestä on kyse. Lähtöaika, klo 12 ja vaatetustyyli, eli siisti, kävivät kuitenkin ajatuksenvaihdosta selväksi.

Tänään sitten pykäilimme itseämme Muay Thai -insituten tiloihin kahdentoista pintoihin, jossa paljastui, että on jatkokuljetus jonnekin. Puolen tunnin ajomatkan jälkeen olimme jossain Don Muangin selän takana, ja tämä "jonnekin" olikin sitten perusteellisen hieno hotelli, jossa tilaisuuden varaajaksi paljastui "World Muay Thai Institute"... siis wtf?

Samalla kyydillä oli tullut eräs Singaporelainen naaras, joka puhui hyvää englantia. Kysäisin sitten tältä, että mistäköhän tässä on nyt kyse. "You know the reality series The Contender?" "No, never heard." "Yeah. Yeah. In the US version Stallone is hosting it, and this is the Asian version" "You are fucking kidding me." "No. They are publishing the show now"

Ohjelmalehdykkä

Eli olin sitten päätynyt reality -mättösarjan lehdistön julkistustilaisuuteen, jossa ameriikan serkustaan poiketen ei nyrkkeilty, vaan mätettiin Muay Thaita. Paikalla oli ilm. muutama televishoon -kanava, ja kohdalleni osuneesta spotista päätellen sain suurinpiirtein yhtä paljon screentimeä kuin ne lavalla boussanneet jantterit. Kaiken kukkuraksi ohjaajat esittelivät mut ja Pekan ranskalaisina, ja muuten allekirjoittanutta luultiin lehdistön edustajaksi.

Out of this world -olo ei siis ollut kovin kaukaa haettu. Olinhan ranskalaisen lehdistön edustajana televisiosarjan julkistamistilaisuudessa. Onneksi todisteena on raskauttava kuvasarja, joka ei toisaalta vakuuta ketään muita kun itseäni. Tiedänpähän että en vain nähnyt päiväunia.

Minä, toimittaja. Siinä jää Claudius kakkoseksi.

Once In A Lifetime: Princess & Prince - party

Eli tänään oli tuo aikaisemminkin puhuttu International Night. Heräsin tänään jotain puoli neljän aikoihin iltapäivällä, ja bileksien piti alkaa joskus kuuden jälkeen. Pykäiltyäni annoksellisen puuroa ja pari paahtoleipää kitaani, aloimme etkohenkisen hengailun, ja joimme muutaman kipollisen ilojuomaa. Kuuden pintaan sitten taksi alle, ja Don Muang:in välittömään läheisyyteen juhlapaikalle.

Juhlasali oli kuin mikä tahansa sali, mutta toki thaikkujen perverssillä väripaletilla varustettu, eli melko pinkki. Porukka oli osittain pukeutunut kuin prinsessa, ja toisaalta taas saattoi näyttää kovin pitkälti kornilta pahvihaarniskoissaan. Kuitenkin tunsin tarvetta paeta vessakopin suojiin tulkitsemaan taskumatsonin mielipidettä aiheesta (omani oli oikeastaan tasku-Teppo, sillä pekka risti omansa Matiksi).

Pienissä nousuissa selvinpäin olo sujui oikeastaan melko hyvin. Ruoka ei ollut niin hyvää kuin aikaisemmin oli hehkutettu. Periaatteessa riisiä ja kanaa, plus satunnainen salaatinlehti ja överimakeita jälkiruokaleivonnaisia. Upposi kuitenkin aamupalan syöneeseen keräilijä-metsästään kuin voiveitsi anoppiehdokkaaseen. Ruoan jälkeen jatkoin köykäköyläni terästämistä takkini suojissa, ja tilaisuus näytti taas kerran astetta hauskemmalta. Muutaman kerran joutui johonkin kisailuihin koko porukan eteen (meitä valkonaamoja näkyikin jokaisessa kisassa vähintään yksi, kuin sattuman kaupalla). Kunniakkaasti hävisimme näistä jok'ikisen.

melko gay

Tilaisuus jatkui omalla painollaan. Oli puhetta, oli pelejä, tanssiesitys, ja valokuvaamista. Herranjumala sitä valokuvaamista oli. Valokuvia ei yksinkertaisesti voinut pakoilla, jokainen nästä yksilahkeisista halusi ottaa kuvan erikseen allekirjoittaneen ja Pekan kanssa, ja sitten erikseen ja sitten vielä yhden lisäkaverin kanssa ja sitten pinkin taustan edessä ja sitten vielä yksi ihan varmuuden vuoksi. "One more picture" oli loppuillasta jo melko kulunut läppä, ja poskia kivisti. Kaiken tämän kuitenkin kesti, sillä bileiden jälkeen piti lähteä bilestämään ensimmäistä kertaa näiden lupsakoiden luokkakavereiden kanssa.

Tai sitten ei.

Paikalliset katosivat kuin alapään röyhtäys saharaan kun juhlat päättyivät. Porukka ei lähtenytkään jatkoille, vaan kotiinsa nukkumaan, äiteen ja isin luokse. Taas kerran tunsi itsensä astetta vanhemmaksi, ja astetta valmiimmaksi lähteä takaisin Suomeen. Hervannassa on harvassa ne kerrat, kun on vaikeaa saada ketään lähtemään kaljalle.